Tehokas EMDR-hoito ei pidä sisällään ainoastaan sitä, kuinka menetelmää käytetään, vaan myös milloin menetelmää voi ja on hyödyllistä käyttää. Siksi hoidon ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan asiakkaan turvallisuustekijät, koska traumaattisen materiaalin uudelleen prosessointi voi saada aikaan voimakkaita, intensiivisiä tunteita.

Turvallisuustekijöihin kuuluu sen arvioiminen, onko asiakas ulkoisesti ja sisäisesti riittävän turvassa. Kun asiakas on valittu EMDR-hoitoon, terapeutti kerää kaiken sen informaation, joka tarvitaan hoitosuunnitelman tekemiseen.

Valmisteluvaiheessa luodaan terapeuttinen suhde, kerrotaan EMDR :n teoriasta ja prosessista, valitaan joitakin sopivia vertauskuvia onnistuneen prosessin aikaansaamiseksi ja opetetaan asiakkaalle kontrollitekniikoita, jotta hän pystyisi käsittelemään häiritsevää materiaalia, jota nousee esiin istunnon kuluessa ja istuntojen välillä. Vertauskuvana voi olla esimerkiksi juna, jossa asiakas kuvittelee istuvansa ja häiritsevät muistot ovat maisemia, jotka jäävät taakse. Kontrollitekniikoista useimmin käytetty on turvapaikka, jonka löytämiseen ja vahvistamiseen käytetään paljon aikaa ja sitä voidaan harjoitella useilla terapiaistunnoilla.

Arviointivaiheessa terapeutti etsii asiakkaan kanssa kohteen/tapahtuman/asian, jota hoidetaan. Kun tietty traumaattinen tapahtuma on valittu, asiakas valitsee mielikuvan, joka parhaiten edustaa em. tapahtumaa. Sen jälkeen terapeutti auttaa asiakasta löytämään negatiivisen kognition eli kielteisen uskomuksen tai käsityksen itsestä. Negatiivinen kognitio ilmaisee negatiivista käsitystä itsestä traumaattisessa tapahtumassa. Tavallisia negatiivisia kognitioita ovat esim. “olen arvoton”, “olen avuton”, “olen paha”.

Sen jälkeen valitaan positiivinen kognitio eli myönteinen tai positiivinen käsitys itsestä. Positiivinen kognitio on rationaalisempi, realistisempi ja rakentavampi arvio itsestä. Positiivisen kognition alkuperäinen tarkoitus on tarjota suunta, johon prosessissa edetään. Positiivinen kognitio tulisi olla samalla akselilla negatiivisen kognition kanssa kuten “olen arvokas”, “kykenen toimimaan” ja “olen ihan hyvä ihminen”.

Seuraavaksi asiakas arvioi positiivisen kognition validiteetin eli paikkansapitävyyden tai uskottavuuden (VOC, Validity of Cognition Scale, VOC) käyttämällä asteikkoa 1-7, jossa yksi tarkoittaa ei lainkaan totta ja seitsemän tarkoittaa täysin totta. Usein asiakas rationaalisesti ymmärtää, että positiivinen kognitio on totta, mutta negatiivinen affekti, joka hallitsee varastoitunutta informaatiota, luokittelee ilmaisun voimassa olevaksi negatiiviseksi uskomukseksi.

Alkuperäiseen tapahtumaan liittyvän negatiivisen tunteen voimakkuutta arvioidaan nollasta kymmeneen subjektiivisen häiriöyksikön skaalalla (SUD, Subjective Units of Disturbance Scale), jossa kymmenen tarkoittaa suurinta mahdollista häiritsevyyttä, jota asiakas voi kuvitella, ja nolla tarkoittaa emotionaalisesti neutraalia oloa. Tämä mittaus toimii pohjana muutoksen arvioimiselle prosessin aikana. Seuraavaksi asiakasta pyydetään tunnistamaan fyysisten tuntemusten paikan kehossaan, kun hän keskittyy traumaattiseen /alkuperäiseen tapahtumaan.

Seuraavissa vaiheissa on kysymys nopeutetusta informaation prosessoinnista. Näiden vaiheiden aikana tapahtuu yhtäaikainen negatiivisen affektin korjaantuminen, kognitiivinen uudelleen jäsennys ja oivallusten yleistyminen, jotka ohjaavat asiakasta tulevaisuudessa.

Prosessin aikana on tärkeää olla samanaikaisesti läsnä nykyhetkessä ja traumatapahtumassa. Traumatisoitunut saa voimakkaasti yhteyden traumatapahtumaan ja samanaikaisesti hän on turvallisesti läsnä nykyhetkessä yhdessä terapeutin kanssa. Tämä kaksoistietoisuus on tärkeää, sillä jos hoitotilanteesta puuttuu kunnollinen ote nykyhetkeen, on mahdollista, että asiakas traumatisoituu uudelleen.

Vaihetta kutsutaan poisherkistämiseksi, koska siinä keskitytään asiakkaan negatiivisiin affekteihin, joita mitataan SUD -skaalalla. Tämä vaihe sisältää kaikki asiakkaan reaktiot mukaan lukien oivallukset, muutokset affekteissa ja kognitiivisissa rakenteissa riippumatta siitä, lisääntyykö vai väheneekö asiakkaan kokema stressi tai jumittuuko hän johonkin pisteeseen.

Kun asiakas pitää mielessään visuaalisen mielikuvan traumaattisesta tapahtumasta, negatiivisen kognition (minä muotoinen lause), kehontuntemukset ja tunteet, jotka liittyvät traumaattiseen tapahtumaan, prosessia aktivoidaan asiakkaan ja terapeutin vuorovaikutuksella, johon liittyy terapeutin toistamat silmänliikesarjat tai muut ärsykkeet kunnes SUD on laskenut nollaan tai yhteen, olettaen että niin matala arvio on validi asiakkaalle. Tämä tarkoittaa, että alkuperäinen häiriö, joka liittyi traumaattiseen tapahtumaan, on hävinnyt. Koska poisherkistämisvaiheessa voi ilmetä mm. voimakkaita abreaktioita tunteisiin tai kehoon liittyen, terapeutilta vaaditaan huomattavia kliinisiä taitoja, jotta hän pystyy käsittelemään ja sietämään esiin tulevaa materiaalia niin, että negatiivinen materiaali prosessoituu eikä jumitu. Abreaktio tarkoittaa voimakasta reaktiota, joka saattaa tapahtua kun asiakas poisherkistämisvaiheen aikana kokee uudelleen jotakin ikävää ja traumaattista tapahtumaa.

Vaihetta kutsutaan juurruttamiseksi, koska huomion kohteeksi tulee nyt aiemmin valitun positiivisen kognition vahvistaminen negatiivisen kognition sijaan. Positiivista kognitiota arvioidaan VOC-skaalalla. Vaihe on loppuunsaatettu, jos VOC on kuusi tai seitsemän. Positiivisen kognition juurruttaminen on mahdollista vain, jos häiritsevyysaste (SUD) on laskenut yhteen tai nollaan. Kun häiritsevyysaste laskee, samalla positiivisen kognition todentuntuisuus lisääntyy automaattisesti.

Asiakasta pyydetään pitämään mielessä alkuperäinen tapahtuma ja positiivinen kognitio yhtä aikaa sekä käymään mielessään läpi kehonsa tarkistaakseen, onko kehossa vielä jäljellä jännitystä ruumiin aistimusten muodossa. Mahdollisesti jäljellä olevia kehollisia tuntemuksia prosessoidaan vielä uudelleen silmänliikkeiden avulla. Kehon aistimukset ovat merkkinä siitä, että vielä muutakin informaatiota voi olla häiriintyneesti varastoituneena.

Kun nykyhetkessä tapahtuva, entistä traumatapahtumaa muistuttava tilanne aktivoi aiemmin varastoitunutta muistia, henkilö kokee kehollisia reaktioita. Ne ovat seurauksena aikaisemmasta traumatapahtumasta, jonka prosessi on jäänyt keskeneräiseksi. Kun esimerkiksi pelko laukeaa jonkin muistuttajan aikaansaamana, ihminen kokee vaaran riippumatta siitä, onko tilanne oikeasti vaarallinen vai ei. Kun pelon tunne aktivoituu nykyhetkessä, se samalla vahvistaa myös aikaisempaa reaktiota. Niin kauan kun varhaisemmat muistot ovat keskeneräisesti prosessoituneet, ne vahvistavat kehon negatiivista reaktiota ja haittaavat nykyistä käyttäytymistä.

Jokaisen istunnon lopussa asiakas täytyy saada emotionaalisesti tasapainoiseen tilaan huolimatta siitä, onko prosessi ollut täydellinen vai ei. Tässä vaiheessa käytetään erilaisia itsehallintatekniikoita. Lisäksi asiakas valmistellaan siihen, mitä voi olla istuntojen välissä ja kehotetaan tekemään muistiinpanoja/päiväkirjaa kokemuksistaan.

Seuraavassa istunnossa on tärkeää arvioida kuinka hoidon tulokset ovat pysyneet tai muuttuneet. Arvioinnissa käy ilmi muun muassa se, onko tullut esille ongelman muita puolia joihin tulisi jatkossa keskittyä. Samoin suunnitellaan hoitoa eteen päin. Kuten edellä käy ilmi, EMDR ei ole yksittäinen “temppu”, joka tehdään eikä myöskään pelkkä sarja silmänliikkeitä. EMDR ohjeisto ei myöskään ole jäykkä malli, joka tehdään aina samalla tavalla, vaan EMDR istunto on yksilöllinen vuorovaikutustapahtuma. Terapeutilta vaaditaan kliinisiä taitoja sekä myös EMDR -menetelmän hyvää tuntemusta, jotta hän voisi onnistuneesti hyödyntää menetelmää. Persoonallisuusdynamiikan ja psykopatologian tuntemus ovat välttämättömiä, jotta terapeutti pystyisi löytämään oireiden taustalla olevat uskomukset ja minä-käsitykset.